13.1.2015

Pasta Alla Carbonara - italialaisen miilunpolttajan spagetti

Italialainen klassikko, miilunpolttajan spagetti, valmistuu todella nopeasti ja vaivattomasti vaikka lauantain aamuyön nälkään. Pekonin tilalla voi käyttää pancettaa ja spagetin tilalla nauhapastaa. Pekonin voi myös korvata öljyssä säilötyllä aurinkokuivatulla tomaatilla.


kahdelle tarvitset:

paketillinen pekonia
300 g (kuivattua)spagettia tai tagliatellea + suolaa (tuorepasta sopii toki oivallisesti!)
3 kananmunaa
3 valkosipulin kynttä hienonnettuna
n. 30 g parmesan- tai pecorino –juustoa raasteena
mustapippuria myllystä
oliiviöljyä, tuoretta timjamia

Laita pasta paketin ohjeen mukaan kiehumaan väljään, suolalla maustettuun veteen. Paista pastan kypsyessä pekoni omassa rasvassaan rapeaksi. Nosta paistinpannu pekoninrasvoineen pois levyltä. Murustele/ leikkaa pekoni pieniksi paloiksi ja laita palat hetkeksi takaisin pannuun paistumaan yhdessä valkosipulin kanssa. Kuumenna pannua tarvittaessa – yleensä pannun/levyn jälkilämpö riittää valkosipulien paistoon.


Valuta napakaksi "al denteksi" keitetty pasta, ota lasillinen keitinvedestä talteen. Laita valutettu pasta takaisin kattilaan ja kippaa perään pekonit rasvoineen ja valkosipulineen. (Kattila ei siis tässä vaiheessa enää ole kuuman levyn päällä!) Riko nyt kananmunat kattilaan ja sekoita pastaa sen verran villisti, että munamassa kietoutuu kaikkiin pastanauhoihin. (Huom! Kypsän pastan lämpö ja kattilan jälkilämpö riittää kypsentämään kananmunan! Tavoitteena on hyvin pehmeä, kermainen rakenne. Liian kypsä kananmuna maistuu pastan seassa pyyhekumin purulta.) Rouhaise pastan sekaan vielä muutamia kierroksia mustapippuria myllystä.

Jos pasta vaikuttaa tässä vaiheessa hirvittävän kuivalta (jos esim. pekoni on ollut kovin vähärasvaista tai kattilan kuumuus on haihduttanut nestettä turhan paljon), sekaan voi lorotella hieman talteen otettua pastan keitinvettä.


Annostele pasta lämpimille lautasille ja raasta päälle reilusti parmesan- tai pecorino- juustoa. Lorauta koko komeuden päälle hyvää oliiviöljyä, vielä kierros mustapippuria myllystä ja mikäli mahdollista, tuoreita ja tuoksuvia timjaminlehtiä.

12.1.2015

Kikherneet Marrakechista

Marokko maistuu pohjoisafrikkalaiseen tapaan vahvasti korianterilta, juustokuminalta, sitruunalta ja mintulta. Raikas kasvisruoka paranee entisestään seuraavalle päivälle lämmitettynä, mutta maistuu hyvin myös kylmiltään lounassalaatissa.


4-6 annokseen tarvitset:

2 tölkkiä (n. 450 g tai 8 dl) kypsiä kikherneitä
150 g lehtikaalta (pinaattikin käy)
2 tl jauhettua jeeraa eli juustokuminaa
3/4 tl kurkumaa
2 tl paprikajauhetta
½-1 tl kuivattua chiliä (maun mukaan!)
1 tl kuivattua minttua tai 2 tl tuoretta silputtuna
2 sipulia
6 valkosipulinkynttä
1 paprika
tölkki tomaattimurskaa (n. 400g) + puoli tölkkiä vettä
n. 3 rkl oliiviöljyä
n. 1tl suolaa
0,5 sitruunan mehu

tarjoiluun: sitruunanlohkoja ja tuoretta korianteria, kuskusia, maustamatonta jogurttia


Silppua sipuli, paprika ja valkosipuli. Poista lehtikaalista paksu lehtiruoti ja silppua lehdet. (Lehtiruoti kannattaa poistaa myös vanhemmasta suurilehtisestä pinaatista. Jos käytät baby-pinaattia, sille ei tarvitse tehdä mitään.) Huuhtele kikherneet lävikössä. Mittaa mausteet valmiiksi lautaselle, jätä minttu kuitenkin erilleen.

Paista sipulia öljyssä kunnes se on läpikuultavaa, lisää sitten mausteet (paitsi minttu), valkosipuli ja paprikat. Sekoittele pari minuuttia. Lisää seuraavaksi kikherneet ja tomaattimurska, huuhtele tomaattitölkkiä vedellä ja kippaa vesikin pataan. Kypsennä kannen alla välillä sekoitellen 20 minuuttia.

Lisää sitten n. 1tl suolaa (maista mikä määrä on sopiva!) ja lehtikaalin (tai pinaatin) lehdet. (Ei paniikkia, kyllä se keko sinne mahtuu, kutistuu hetkessä olemattoman pieneksi!) Kypsennä vielä viitisen minuuttia. (Jos käytät baby-pinaattia, kääntele se vasta viimeiseksi joukkoon, älä enää kypsennä.) Lisää viimeiseksi minttu ja sitruunamehu, maista ruokaa ja lisää tarvittaessa suolaa tai muita mausteita.


Tarjoile keitetyn ohran, riisin, kuskusin, kvinoan, bulgurin tai muiden ateriajyvien kanssa, lisää juhlavampaan annokseen vielä sitruunanlohko, tuoretta korianteria ja lusikallinen paksua maustamatonta jogurttia.

Ole PRO: paprika, sitrushedelmän puristaminen

(Resepti on mukaelma Anna & Fanny Bergenströmin reseptistä kirjasta ”Rakkautta, oliiveja ja Timjamia - Hyvän olon ruokaa” (OTAVA 2004).

9.1.2015

massaman curry - karjalanpaisti thaimaalaisittain

Osataan sitä perunaa ja lihaa syödä muuallakin kuin Karjalassa! Äärimmäisen helppo, thaimaalainen tulkinta persialaisesta pataruoasta vaatii pidemmän kypsennysajan uunissa, joten sapuskaa kannattaa tehdä kerralla reilu erä ja pakastaa annoksiksi kiireisiä arki-iltoja varten. (Jos pakastat ruuan, varmista että käytät varmasti lihaa jota ei ole jo kertaalleen pakastettu.)


n. 8 henkilölle tarvitset

n. 1200 g ”karjalanpaistilihoja” (tällä nimellä myydään yleensä mukavan edullista ja sopivan rasvaista sikaa ja nautaa sekaisin) tai vaikka naudan paistia n. 3cm x 3cm kuutioina (tai tofua tai soijasuikaleita, ks. reseptin lopusta huomautus)

1 kg kuorittuja perunoita lihapalojen kokoisina paloina
8 dl kookosmaitoa
2 suurta sipulia lohkoina
0,5 dl kalakastiketta
1 purkillinen Spice Up! massaman currytahnaa
1 purkillinen Spice Up! tamarinditahnaa
4 valkosipulin kynttä viipaloituna
10 kardemumman palkoa (esim. Punnitse&Säästä tai Ekolo JKL) tai 1 tl jauhettua kardemummaa
2 kanelitankoa tai 2 tl jauhettua kanelia
1 dl suolapähkinöitä veitsellä rouhittuna
2 rkl ruokosokeria tai fariinisokeria
n. 1 dl rypsiöljyä

tarjoiluun: rouhittuja suolapähkinöitä, mietoa chilipaprikaa silppuna, mahdollisesti lisää keitettyjä perunoita tai thaimaalaiseen tyyliin keitettyä riisiä (suomalaisittain ohraa)


Liha kannattaa ottaa huoneenlämpöön pari tuntia ennen kokkailua, jos vain suinkin muistaa. Aloita ruskistamalla sipuli pienessä määrässä öljyä. Lisää pannulle sipulin sekaan myös currytahna, valkosipuli, kardemumma & kaneli. Paista pari minuuttia (mausteiden paahtaminen voimistaa makuja) ja kippaa pannun sisältö suureen uunivuokaan. (Älä panikoi vaikka curry jäisi hieman pannuun kiinni, rapsuttele irti minkä saat.)

Kuumenna loput öljystä ja ruskista mahdollisimman kuumalla pannulla lihakuutiot kauttaaltaan, tarvittaessa kahdessa erässä. Kippaa lihatkin uunivuokaan. (Huom! Älä lisää suolaa! Currytahna, kalakastike ja suolapähkinät ovat todella suolaisia jo itsessään.)

Irrota paistinpannuun kiinni palaneet herkkumaut kiehauttamalla siinä kookosmaito tai osa siitä, kippaa kookosmaitokin uunivuokaan. Lisää vuokaan myös perunat, kalakastike, tamarindi, ruokosokeri, ja suolapähkinät.

Nosta uunivuoka uuniin ja kypsennä ilman kantta 175 asteessa 3-4 tuntia. Ruokaa kannattaa sekoittaa vaikka puolen tunnin välein (pinta tummuu) ja samalla seurailla nesteen haihtumista. Tavoitteena olisi saada koostumus lähemmäksi kastiketta kuin keittoa. (Jos koostumus alkaa olla turhan paksu jo parin tunnin jälkeen, laita padan päälle kansi tai lisää sekaan hieman vettä.)


Mitä rasvaisempia ja ”halvempia” lihoja on käyttänyt, sitä kauemmin currya kannattaa uunissa muhitella. Esim. naudan rasvaton sisäpaisti kypsyisi melkein puolessa tunnissa, mutta lopputulos on vähän kuivanlainen. Lihan voi myös korvata tofulla tai kasvisliemessä keitetyillä soijasuikaleilla, silloin kookosmaidon määrä kannattaa puolittaa, kalakastike jättää pois, ja kypsentää ruokaa ainoastaan niin kauan, kunnes perunat ovat kypsyneet.

Valmiin ruuan voi syödä sellaisenaan, tai tarjota suolapähkinöiden, keitettyjen perunoiden/ohran/riisin ja silputun chilin kanssa. Mausteita vieroksuvien lautasille voi lisätä vielä lusikallisen paksua maustamatonta jogurttia makuja pehmentämään.

olla gitana - papupata espanjasta

Espanjan Murciasta lähtöisin olevaan mustalaispataan voi käytännössä laittaa mitä tahansa kauden vihanneksia - padan viehkeä ominaismaku syntyy sahramin, tomaatin, päärynän ja mintun hurmaavasta liitosta. Alkuperäisessä reseptissä on käytetty mm. kurpitsaa, joka korvaantuu näppärästi bataatilla. Kurpitsan/ bataatin lisäksi ihanaa makeutta saat lisäämällä mukaan palsternakkaa. Tuntikausien papujen liottelun sijaan ruoka valmistuu todella nopeasti käyttövalmiista tölkkipavuista.


 suunnilleen kuudelle tarvitset:

1 tölkillinen kikherneitä (n.250 g)
1 tölkillinen valkoisia papuja (n.250 g)
1 tölkillinen vihreitä papuja (n.250 g)
1 bataatti (n.800 g) tai kurpitsaa
1-2 palsternakkaa
2 päärynää
1 dl oliivi- tai rypsiöljyä
1 sipuli
3 tomaattia (tai säilyketomaattimurskaa)
2 valkosipulinkynttä
1 tl paprikajauhetta
0,5 g sahramia, eli 5-8 sahramin luottia
2 tl kuivattua minttua tai n. rkl tuoretta silputtuna
vettä
suolaa ja mustapippuria

Kalttaa halutessasi tomaatit, eli poista niistä kuori. (Ks. Ole PRO: Tomaatti)
Silppua sipuli ja valkosipuli, kuutioi tomaatit, päärynät, palsternakka ja bataatit/ kurpitsa.
Kuumenna öljy suuressa kasarissa tai kattilassa ja kuullota siinä sipulit. Lisää joukkoon valkosipuli, paprikajauhe, tomaatit ja sahrami. Paista muutama minuutti, eli kunnes tomaatti alkaa hajota kastikkeeksi. Lisää palsternakka ja bataatti/ kurpitsa, ja sen verran vettä, että kaikki peittyvät. Kypsennä kunnes palsternakka ja bataatti/ kurpitsa on lähes kypsää. (Tähän menee kuutioiden koosta riippuen vain 5-10 minuuttia: testaa hammastikulla, juuresveitsellä tai haarukalla - piikki menee läpi, mutta kuutio ei kuitenkaan ole täysin pehmeää). Lisää pavut, päärynä ja minttu, sekä sen verran vettä, että kaikki ainekset juuri ja juuri peittyvät. (Koostumus voi olla maun mukaan mitä tahansa keiton ja padan väliltä.) Keittele muutama minuutti, eli kunnes pavut ovat läpikotaisin kuumenneet. Maista, lisää suolaa ja mustapippuria maun mukaan. Pata maistuu erinomaiselle myös uudelleen lämmitettynä!

6.12.2014

naan-leipä

Pohjois-Intiasta lähtöisin oleva naan-leipä paistetaan perinteisesti tandoori-uunin reunoilla. Seuraava pehmoinen kotiuunissa leivottava versio sopii upeasti esimerkiksi Punjabilaisen lammaspadan seuraksi.


8-10 pieneen leipään tarvitset:

3 dl maitoa
1,5 dl paksua maustamatonta jogurttia (esim. turkkilainen jogurtti)
15 g tuorehiivaa
1 kananmuna
2 rkl rypsiöljyä
0,5 tl suolaa
2 tl jeeran eli juustokuminan siemeniä
n. 500 g vehnäjauhoja
(tilkka öljyä kohotusastiaan ja hieman jauhoja leivontaan)

Liuota hiiva kädenlämpöiseksi lämmitettyyn maidon ja jogurtin seokseen. Lisää kananmuna, öljy, suola ja juustokumina. Lisää jauhot ja vaivaa taikinasta pullataikinan kaltainen pehmeä ja kiinteä pallo. Nosta taikina öljyttyyn kulhoon, peitä leivinliinalla ja anna kohota kaksinkertaiseksi (tähän kuluu n. 1,5 tuntia).


Vaivaa kohonnutta taikinaa pari minuuttia ja jaa se 8-10 osaan. Pyöritä taikinapalasesta pallo ja venytä/ taputtele pallosta pisaran muotoinen, litteä leipä. Kohota leipiä vielä parikymmentä minuuttia, ja paista leivinpaperin päällä 200 asteisessa uunissa kunnes leivät ovat vaaleanruskeita ja niihin alkaa muodostua hieman tummempiakin pilkkuja. (Paistoaika riippuu uunista, taikinasta ja leipien koosta, aikaa kulunee 5-10 minuuttia.) Tarjoa leivät heti lämpiminä intialaisen ruoan kanssa.

lammasta ja nauriita punjabista

Intian mogulihallitsijoiden palatsissa tarjoiltu juhlaruoka yhdistää sopivasti Suomessa samanaikaisesti sesongissa olevat nauriit ja lampaanlihan. Lisukkeeksi sopii juuri leivottu naan-leipä, jolla on ihana pyyhkiä lautaselta viimeisetkin kastiketipat.


neljälle tarvitset:

n. 0,5dl rypsiöljyä
1-1,5 kg luullista lammasta tai karitsaa reiluina paloina, esim. niskakiekkoja tai parikyljyksiä tai lapaa
n.1-1,5 rkl suolaa
mustapippuria myllystä

2 sipulia
4 valkosipulinkynttä
5 cm pätkä tuoretta inkivääriä
2 vihreää chiliä
1 dl rypsiöljyä
kanelitanko

1 tl chilijauhetta
2 rkl jauhettua korianteria
2 rkl jauhettua jeeraa eli juustokuminaa
1/4 tl kurkumaa
1/2 tl garam masala -mausteseosta
70g tölkki tomaattipyreetä

0,5 dl maustamatonta (turkkilaista) jogurttia
5 dl vettä
0,5 kg pieniä nauriita kuorittuna ja lohkottuna reiluihin lohkoihin


Nosta lampaanliha huoneenlämpöön ainakin tuntia ennen kokkailun aloittamista.

Kuori sipuli, valkosipuli ja inkivääri ja poista chileistä siemenet ja valkoiset osat. Jauha sipuli, valkosipuli, inkivääri ja chilit tahnaksi huhmareella tai hienonna mahdollisimman hienoksi seokseksi veitsellä tai monitoimikoneella.

Kuumenna 0,5dl rypsiöljyä suuressa pannussa ja ruskista siinä lihat. Ripottele ruskistuneille lihapaloille suolaa ja mustapippuria ja siirrä lihat uuninkestävään, kannelliseen vuokaan.


Kuumenna seuraavaksi pannulla 1dl rypsiöljyä ja paista siinä sipuli-mausteseosta yhdessä kanelitangon kanssa koko ajan sekoitellen noin viisi minuuttia, tai kunnes sipuli on saanut hieman väriä. Lisää sipuliseokseen loput mausteet ja tomaattipyree ja jatka paistamista vielä muutama minuutti. Lisää vielä jogurtti ja vesi, ja kippaa pannun sisältö nauriiden kanssa lihojen seuraksi uunivuokaan.

Kypsennä ruokaa kannen alla 175 asteisessa uunissa 2-3 tuntia. Ruoka on valmista, kun liha irtoaa luista ja nauriit ovat täysin pehmeitä. (Kypsennysaika riippuu käytetystä lihasta ja lihapalojen koosta.) Ruokaa kannattaa sekoittaa muutaman kerran kypsymisen aikana.

Tarjoa ruoka vastaleivoten naan-leivän kanssa. Lautaselle voi halutessaan lisätä nokareen paksua maustamatonta jogurttia mausteisia makuja pehmentämään.

Ole PRO: inkivääri, chili

3.12.2014

välimerellinen porkkana-feta-salaatti

Auringossa makeiksi kypsyneitä sitrushedelmiä, rapeita siemeniä, vuohenmaidosta valmistettua suolaista juustoa, tuoreita yrttejä, hyvää oliiviöljyä ja upeita vihanneksia. Välimeren alueen parhaita puolia yhdistävä salaatti on erinomainen pääruoka, mutta maistuu myös liharuoan kylkiäisenä.


Kahdelle pääruoaksi tai neljälle aterian yhteyteen tarvitset:

8 keskikokoista porkkanaa (n. 500 g)
puolikas kuivattu chili tai n. ½ tl chilihiutaleita tai -jauhetta
1 tl jeeran eli juustokuminan siemeniä
2 valkosipulinkynttä
2 tl tuoreita timjaminlehtiä (riivittynä varresta) tai 1 tl kuivattuna
1 rkl valkoviinietikkaa (tai muuta vaaleaa etikkaa)
1 rkl + 2 rkl hyvää oliiviöljyä
1 tl hunajaa
1 appelsiini
1 sitruuna
200 g hyvää feta-juustoa (esim. Filos)
sekalaisia salaatteja 4 reilua kourallista
3 kypsää avokadoa
1 punasipuli
4 rkl siemeniä (esim. pinjan-, auringonkukan-, kurpitsan-)
suolaa ja mustapippuria myllystä

Hiero huhmareessa tahnamaiseksi seokseksi valkosipulit, chili, jeera, timjami, ripaus suolaa, pari kierrosta mustapippuria, 1 rkl oliiviöljyä ja 1 rkl etikkaa. (Eikö ole huhmaretta? Valkosipulin voi puristaa puristimella tahnaksi ja juustokuminan valita valmiiksi jauhettuna- sitten vaan muiden aineiden kanssa sekaisin.)


Kuori porkkanat ja suikaloi ne lyijykynän paksuisiksi tikuiksi. Pyörittele porkkanat huhmareella hieromassasi mausteseoksessa ja laita leivinpaperin päälle uunipellille. Halkaise appelsiini ja sitruuna ja laita ne samalle uunipellille leikkuupinta alaspäin. Paahda porkkanoita ja sitruksia uunissa 175°C:ssa 20-30 minuuttia, eli kunnes porkkanat alkavat saada vähän väriä, mutta valkosipuli ei ehdi palaa mustaksi. Porkkanoiden ei ole tarkoitus kypsyä lötköiksi, niihin saa jäädä vähän purtavuutta.

Paahda haluamasi siemenet kuivalla paistinpannulla vaalean ruskeiksi. (Huomioi, ettei erikokoisia siemeniä kannata paahtaa yht'aikaisesti, pienemmät palavat nopeasti..) Kuutioi avokadot, revi salaatti annospaloiksi ja leikkaa sipuli ohuen ohuiksi renkaiksi.

Nosta kypsyneet porkkanat uunista jäähtymään ja purista paahtuneen appelsiinin ja sitruunan mehut vaikkapa teekuppiin. (Polttaako? Laita hedelmä leikkuupinta alaspäin siivilään ja paina hedelmää lusikalla. Ei polta sormia ja mahd. siemenet jäävät siivilään.) Lisää mehun sekaan 2 rkl oliiviöljyä ja 1 tl hunajaa, sekoita ja laita punasipulin renkaat seokseen maustumaan.


Kokoa nyt salaatti lautasille: salaattiseosta, avokadot, lämpimät porkkanat, siemenet ja murusteltu feta. Nostele keon päälle punasipulit ja lusikoi koko komeuden päälle reippaasti mehun ja öljyn seosta. Tarjoa hyvän ja rapean vaalean leivän (esim.Ciabattan) kanssa.

Ole PRO: oliiviöljy

Oluessa kypsennettyä sikaa - Tšekkiläinen pivní guláš

Keski-Euroopassa suosittua paprikahöystöä, gulassia eli "paimenen pataa" valmistetaan Tšekkiläisittäin porsaanlihasta ja oluesta. Helppoon pataruokaan sopivat erinomaisesti ne kaikkein halvimmat ruhon osat, kuten lapa ja etuselkä, jotka kannattaa käyttää luineen kaikkineen. Perinteisesti ruoka valmistetaan liedellä, mutta onnistuu kaikkein vaivattomimmin uunissa.


4-6 annokseen tarvitset:

n. 1300 g sian lapaa tai etuselkää (luineen)
5 dl pilsner-tyylistä olutta (esim. Pilsner Urquell tai Suomenlinnan panimon Pils)
3 rkl paprikajauhetta
4 sipulia lohkoina
1 dl rypsiöljyä
1 rkl kuminan siemeniä
n. 2-3 tl suolaa
n. 1 tl mustapippuria myllystä


Poista lihasta halutessasi nahka eli kamara, jätä kuitenkin kaikki rasva ja mahdolliset luut antamaan makua ruokaan. Leikkaa liha reiluiksi kuutioiksi. Ruskista kuoritut ja lohkotut sipulit 0,5 dl rypsiöljyssä paistinpannulla ja kippaa ne pannulta uunin kestävään kannelliseen pataan. Ruskista seuraavaksi liha 0,5 dl rypsiöljyssä, mausta lihapalat kauttaaltaan suolalla ja pippurilla. Siirrä liha luineen sipulien kanssa samaan pataan. Kaada olut paistinpannulle ja kiehauta se: tämä irrottaa kaikki herkulliset pannuun tarttuneet maut mukaan ruokaan. Kaada olutkin lihapataan ja lisää mukaan vielä paprikajauhe ja kumina. Peitä pata kannella ja siirrä se 200 asteiseen uuniin.

Kypsennä pataa 2,5 tuntia. Poista padasta kansi ja jatka kypsentämistä vielä puoli tuntia. Tarkoituksena on, että nesteestä haihtuu noin kolmasosa, keittyen kokoon upeaksi kastikkeeksi. Ruoka on valmista, kun liha hajoaa haarukalla tökittynä säikeiksi. Poista valmiista lihapadasta mahdolliset luut ennen ruoan tarjoamista.


Tarjoile gulassi uuniperunoiden kanssa. Perunat kypsyvät gulassin kanssa uunissa: laita pestyt rosamunda-perunat kuorineen uunivuokaan (tai vaikka ihan vaan ritilälle) 200 asteiseen uuniin noin tunniksi. Kypsyyttä voi kokeilla hammastikulla.

HUOM: kamaran voi halutessaan valmistaa rapeaksi naksuksi! Jätä tällöin kamara lihapataan kypsymään. Kun pata on valmista, poista kypsynyt kamara (kaavi kamarasta rasva pois ja jätä rasvat lihapataan) ja laita se suolalla maustettuna takaisin uuniin leivinpaperin päälle. Kypsennä kamaraa 150 asteessa välillä kääntäen noin tunnin verran, tai kunnes kamara on rapeaa.

29.11.2014

kolmen valtakunnan caesar-salaatti

Yhdysvaltoihin muuttaneen italialaiskokin Meksikossa sijainneeseen ravintolaan kehittämä Caesar-salaatti on takuuherkku klassikko. Makean rapean romaine-salaatin, leipäkrutonkien ja parmesanin lisäksi salaattiin kuuluu Worcester-kastikkeella maustettu majoneesipohjainen salaatinkastike. Salaattiin voi lisätä maun mukaan esimerkiksi grillattua kanaa ja keitettyjä kananmunia.


Neljälle tarvitset:

2 cosmopolitan- tai romaine- eli sidesalaattikerää revittynä suupaloiksi
neljä palaa paahtoleipää, ciabattaa tai muuta vaaleaa leipää
n. 100 g parmesan-juustoa, perunankuorimaveitsellä vuoltuina lastuina
(4 kpl grillattua broilerin rintafilettä + 4 keitettyä kananmunaa)
mustapippuria, suolaa
oliiviöljyä

kastikkeeseen tarvitset:
1 kananmunan keltuainen (raaka)
2 tl valkoviinietikkaa
1 tl dijon-sinappia
1 dl miedon makuista oliivi- tai rypsiöljyä
(tai edellisten ainesten sijaan 1,5dl valmista majoneesia)
1 tl Worcester-kastiketta
1 rkl hienoksi raastettua parmesan-juustoa
1 pieni valkosipulinkynsi puristettuna
mustapippuria myllystä
2-3 rkl maitoa


Valmista majoneesi sauvasekoittimella: sekoita ensiksi keltuaiseen etikka ja sinappi, ja lisää sitten pikkuhiljaa sauvasekoittimen koko ajan käydessä öljy ohuena nauhana. Sekoita valmiiseen majoneesiin Worcester-kastike, juustoraaste, valkosipuli ja pari kierrosta mustapippuria. Ohenna kastike sopivan ohueksi maidolla.

Pilko vaalea leipä suupalan kokoisiksi paloiksi. Kuumenna paistinpannulla hieman oliiviöljyä ja paahda leivät rapeiksi molemmin puolin. Mausta paistetut krutongit mustapippurilla ja pienellä suolaripauksella. (Öljyssä paistettujen krutonkien sijaan voi oikein hyvin käyttää paahtimessa paahdettua leipää kuutioituna.)


Pyörittele salaatti ja kastike sekaisin, lisää krutongit, parmesan ja halutessasi kypsää kanaa ja kananmunia. Pyöräytä päälle vielä hieman mustapippuria. Yksinkertainen salaatti toimii hyvin alkusalaattina, kanalla ja kananmunilla salaatista rakentuu herkullinen lounas.

ciabatta

Italialaisen rapeakuorisen Ciabatta-leivän huokoinen sisus on mehevää ja sitkeän pehmeää. Tohvelista nimensä saaneen leivän salaisuus piilee esitaikinassa ja taikinan kosteudessa. Ciabattan leipomiseen on varattava ainakin kaksi päivää, kärsivällisyys on kuitenkin ainoa taito mitä tähän tarvitaan! Huomaa, että reseptin määrät ovat ihan oikeita: hiivaa todellakin tarvitaan hyvin vähän, eikä jauhoja missään nimessä kuulu lisätä.


Ensimmäisenä päivänä tee esitaikina:

5 g tuorehiivaa
2 dl viileää vettä
250 g vehnäjauhoja

Liuota hiiva viileään veteen ja lisää jauhot. Sekoita tasaiseksi taikinaksi. Peitä taikinakulho muovikelmulla ja nosta se jääkaappiin lepäilemään 12-24 tunniksi.

Seuraavana päivänä leivo kaksi leipää:

esitaikina
5 g tuorehiivaa
2 dl viileää vettä
1 rkl oliiviöljyä
3/4 tl suolaa
275 g vehnäjauhoja

hieman öljyä ja hieman jauhoja leipomiseen

Sekoita hiiva viileään veteen (anna hiivan liueta kokonaan) ja kaada seos jääkaapista nostetun esitaikinan sekaan. Lisää taikinaan suola, öljy ja kaikki jauhot. Vaivaa taikinaa yleiskoneella 10-20 minuuttia, eli niin kauan, että taikina on lähes kokonaan irronnut kulhosta taikinakoukun ympärille. (Käsityöllä aikaa kuluu saman sitkon saamiseksi suunnilleen tuplasti.) HUOM: taikinan kuuluu jäädä kosteaksi, tahmaiseksi ja pehmeäksi: älä yritä helpottaa käsittelyä lisäämällä jauhoja!


Jaa taikina lastan ja terävän veitsen avulla kahteen öljyttyyn kulhoon. (Öljyn avulla taikina on kohoamisen jälkeen helpompi käsitellä.) Peitä kulhot muovikelmulla tai leivinliinalla ja kohota 1,5 tuntia.

Laita uunipellille leivinpaperia ja ripsuttele paperille hieman jauhoja. Kaada taikina suoraan kulhosta leivinpaperille toista kättä apuna käyttäen. Levitä taikina kulmista varovasti venyttäen - ilmakuplia poistamatta - parin sentin paksuiseksi suorakulmioksi toiselle puolelle peltiä. Tee sama toisellekin taikinakulholliselle. Ripsuttele vielä leipien päälle hieman jauhoja ja peitä ne leivinliinalla. Anna kohota 1,5 tuntia.


Paista leivät kuumassa, 225 asteisessa uunissa kauniin vaalean ruskeiksi. (Kannattaa tavoitella sipulinkuoren tai vaalean vehnäoluen väriä!)  Tarkista leivän kypsyys kääntämällä se varovasti ympäri ja koputtamalla sormella sen pohjaa: kypsä leipä kopisee! Paistoaika riippuu taikinasta, leivän koosta ja muodosta, sekä uunista. Varaudu siis mihin tahansa aikaan varttitunnista neljäänkymmeneen minuuttiin. (Kuvan leivät paistuivat uunnissa 25 minuuttia.)

Nosta paistetut leivät ritilän päälle jäähtymään ja malta odottaa ainakin tunti. (Suoraan uunista nostettu leipä ei ole vielä valmista, vaan tekeytyy vielä lämpötilan tasoittuessa samaan tapaan kuin paistettu pihvi. Taikinan kosteuden takia ciabattan jäähtyminen ennen leikkaamista on erittäin tärkeää!)


Parhaimmillaan ciabatta on dippailtuna oliiviöljyn ja balsami-viinietikan seokseen, tai halkaistuna eväsleipänä esimerkiksi tomaatilla, basilikalla ja mozzarella-juustolla täytettynä.

HUOM: Leivontahommissa kannattaisi aina käyttää keittiövaakaa: jauhojen mittaaminen vetomitalla on yleensä aina liian suurpiirteistä. Jos kuitenkin päätät kapinoida, sivun oikean laidan linkin "Paljonko painaa pieni porkkana?"-takaa löytyvästä dokumentista löytyy apua grammojen muuntamiseksi deseiksi.